Näin hampaidenhoito on kehittynyt vuosien varrella

Näin hampaidenhoito on kehittynyt vuosien varrella

Hampaiden hoitaminen on perusta hyvälle suunterveydelle, ja hoito sekä välineet kehittyvät jatkuvasti. Uusien innovaatioiden tavoitteena on tehdä hampaidenhoidosta tehokkaampaa, koska hyvinvoivan suun merkitys terveyden kannalta ymmärretään jatkuvasti paremmin.

Suunterveyteen on kuitenkin kiinnitetty huomiota tuhansien vuosien ajan, ja esimerkiksi hammasharja on keksintönä vanha. Hampaiden harjaamisen tavoitteena on aina ollut ehkäistä hammasvaivoja, joiden ainoa hoitokeino oli pitkään vetää hampaat suusta.

Näin ei onneksi ole enää, ja jokaisen on mahdollista huolehtia hampaista entistä paremmin. Hoitokeinojen kehittymisen myötä myös hammasvaivat hoituvat kivuttomasti.

Hampaidenhoito jatkuvassa muutoksessa

Hampaidenhoito ei tule ehkä ensimmäisenä mieleen silloin, kun listataan uusia innovaatioita ja teknologian kehitystä. 

Teknologian kehityksen kärkipäässä ovatkin nettikasinoiden kaltaiset digitaaliset alat. Ne kulkevat etujoukoissa, ja uudet kasinot hyödyntävät moderneja maksutapoja, ovat mobiiliystävällisiä ja panostavat tekoälypohjaisiin sovelluksiin. Hyödyntämällä tuoreita innovaatioita voidaan tarjota pelaajille entistä sujuvampaa toimintaa, jonka pariin pääsee monipuolisesti eri laitteiden välityksellä.

Vaikka hammashoito voi tuntua kaukaiselta vahvan digitaalisiin aloihin verrattuna, näin ei todellisuudessa ole. Myös hampaidenhoitoon on tuotu uusia sovelluksia ja innovaatioita, jotka ovat muuttaneet kotihoitoa ja käyntejä hammaslääkärissä.

Esimerkkinä kehityksestä ovat sähköhammasharjat, jotka yhdistetään sovellukseen. Sovelluksessa voi seurata sitä, että jokainen kohta hampaista tulee puhdistettua riittävän hyvin. Näin suunterveys paranee, eikä reikiä muodostu.

Hammaslääkärit hyödyntävät puolestaan digitaalista mallinnusta hampaista esimerkiksi oikomishoitoa suunnitellessaan. Perinteisten hammasmuottien sijaan potilaan suusta voidaan tehdä kolmiulotteinen digitaalinen versio ohjelmaan, jossa oikomishoito sen jälkeen suunnitellaan.

Hampaita hoidettu tuhansien vuosien ajan

Teknologian kehitys hampaidenhoidon osalta on ollut ehkä viime vuosina kiivasta, mutta ajatus ei ole uusi.

Hampaita onkin hoidettu tuhansien vuosien ajan, ja hammasharja keksittiin yli 5 000 vuotta sitten. Myös hammastahnan historia on pitkä, ja se keksittiin ennen sen levittämiseen tarkoitettua harjaa. Fluorin merkitys ymmärrettiin vasta huomattavasti myöhemmin, ja tuhansien vuosien ajan hammastahnan tarkoitus oli puhdistaa hampaita mekaanisesti hankaavien ainesosien kautta.

Suun ja hampaiden hoitoon ei ollut kuitenkaan samanlaisia ohjeita, jotka tunnetaan nykyään. Päivittäisestä hampaidenhoidosta tuli osa ihmisten päivittäisiä rutiineja vasta noin viisi vuosikymmentä sitten. Vielä 1900-luvun puolivälissä oli tavallista menettää suurin osa hampaista varhain. 

Valistus ja fluorihammastahnan saapuminen markkinoille muutti tilanteen, ja hampaidenhoidosta tuli hiljalleen jokaisessa perheessä osa arkea.

Historian aikana hoitona lähinnä hampaiden poisto

Hampaidenhoidon kehitys nähdään myös siinä, miten reikiintyneitä ja tulehtuneita hampaita hoidetaan.

Tuhansien vuosien ajan oikeastaan ainoa hoitokeino oli hampaiden poisto. Puudutusaineita ei ollut, joten kokemus oli varsin tuskallinen. Keskiajalla hampaiden poistaminen oli jopa julkinen huvi, ja potilaan koettelemuksia seurattiin sankoin joukoin.

Kukaan ei ollut immuuni hammasvaivoille, ja kuninkaalliset menettivät purukalustonsa yhtä usein kuin tavallinen kansa. Pahimmillaan hampaita poistaessa irtosi myös osa leukaluusta, eikä kiinteiden ruokien syöminen onnistunut välttämättä sen jälkeen enää lainkaan.

Hammaslääkäriin joutuminen oli pelättyä vielä 1960-luvulla, jolloin hampaita poistettiin ilman puudutusta paikkaamisen sijaan. Nykyään poistoon ryhdytään vain äärimmäisissä tapauksissa, jos hammasta ei saada paikattua.

Myös paikkaaminen ja siihen käytetyt aineet ovat kehittyneet. Amalgaamipaikkojen tilalle ovat tulleet keraamiset paikat ja muut hoitokeinot, jotka jättävät suuhun luonnollisen näköisen lopputuloksen. Vaurioituneiden hampaiden tilalle voidaan tehdä implantit, joita ei erota oikeista hampaista.

Suunterveyden merkitys ymmärretään jatkuvasti paremmin

Hampaita on hoidettu tuhansien vuosien ajan eri keinoin. Tavoitteena on ollut ehkäistä kivuliaita tulehduksia ja reikiintymistä, joiden ainoa hoito oli poistaa hammas.

Päivittäinen harjaus ja fluorihammastahnan käyttö tulivat osaksi arkea vasta lähihistoriassa. Nykypäivän muoti-ilmiöihin kuuluu hohtavan valkoiset hampaat, joita pidetään terveyden ja hyvinvoinnin merkkinä.

Suunterveyden kokonaisvaltainen merkitys hyvinvoinnin kannalta ymmärretään jatkuvasti yhä paremmin. Karies on tulehdus, jonka esiintyminen suussa heikentää terveyttä samalla tavalla kuin tulehdus muualla elimistössä. Hampaidenhoitoon kiinnitetään huomiota yhä kasvavassa määriin, ja kariekseen sekä reikiintymiseen pyritään puuttumaan heti.

Aiheen tärkeys näkyy myös laitteiden kehityksessä, ja tavallisten hammasharjojen rinnalle on tullut tehokkaat sähköhammasharjat, hammasvälien puhdistukseen käytettävät välineet ja jopa suussa asuvien bakteerien tarkoitetut laitteet. Niiden tavoitteena on parantaa suunterveyttä siten, että hammaslääkärin tuoliin joutuu entistä harvemmin.